Talvikeleihin valmistautuminen kannattaa osittain ajoittaa jo syksyn aikana. Mikäli teidänkin ongelmana on talvisin karheat tassut ja halkeilevat anturat, on ehkä paikallaan harkita ravintolisiä anturoiden ihon vahvistamiseksi.
Koiran ihon uusiutumiseen menee noin 4-8 viikkoa, eli nyt on hyvä aika aloittaa ihon vahvistuskuuri talven rasituksia varten.
Kuten aina ravintolisien kanssa, niitä kannattaa lähtökohtaisesti syöttää vain tarpeeseen, ja etenkin jatkuvaa käyttöä suunnitellessa kannattaa olla yhteydessä ruokinta-ammattilaiseen. Joissain kivennäis- ja hivenaineissa myrkytysraja voi olla melko alhainenkin ja vaikka yliannostelulla ei olisikaan varsinaisia suoria, näkyviä haitta-vaikutuksia, saattaa jonkin aineen liian suuri annostelu haitata muiden ravintoaineiden imeytymistä.

Tassujen kunnon vahvistaminen on ihon kunnon vahvistamista. Tässä olennaisia aineita ovat sinkki, omega 6 -rasvahapot sekä E-vitamiini. Myös esim. biotiinilla ja metioniinilla saattaa olla ihon kuntoa edistäviä vaikutuksia, mutta tässä artikkelissa keskitymme näihin kolmeen elementtiin.
Sinkki
Sinkki on mm. rakennusosana tai aktivaattorina yli 200 entsyymissä, solujen uudistumisessa sekä haavojen paranemisessa. Sinkki on oleellinen osa keratiinin ja kollageenin synteesiä, eli sillä on myös merkittävä vaikutus ihon kuntoon. Talvea vasten on hyvä muistaa myös, että etenkin pitkäkarvaisilla koirilla sinkin tarve on karvanvaihdon aikana jopa kaksinkertainen, koska karvan uusiminen vaatii runsaasti keratiinia. Myös seniori-ikäisillä koirilla sinkin tarve on kohonnut.
Ihon uusiutumisaika on noin 6-8 viikkoa, joten kestävien talvitassujen saavuttamiseksi lokakuu on hyvä hetki aloittaa 8 viikon sinkkikuuri.
Hyviä sinkkivalmisteita
Scandinavian Horse & Dog Sinkkikelaatti – kelaattimuodossa oleva sinkki imeytyy erityisen tehokkaasti (lähde)
Chia de Gracia Sinkki – myös CdG:n sinkki on kelaattimuodossa
Probalans Zincbalans – saatavilla myös kivijalkamyymälöistä
VetCare Biotiini – sisältää myös biotiinia ja metioniinia
Jakke BioMix – sisältää myös mm. biotiinia, metioniinia, kuparia ja ruusunmarjaa
Omega 6 -rasvahapot
Omega 6 -rasvahapot, erityisesti välttämätön linolihappo, ovat tärkeässä roolissa ihon luonnollisen läpäisyesteen vahvistamisessa. Linolihapon puute näkyy muun muassa ihon vedenläpäisykyvyssä (veden haihtuminen -> ihon kuivuminen), ihosolujen uusiutumisessa, haavojen paranemisessa sekä ihon tulehdusherkkyydessä.
Hyviä omega 6 -valmisteita
Nutrolin Skin & Coat
Vetcare Viacutan Plus – sisältää myös omega 3 -rasvahappoja ja antioksidantteja
Effektri Omega 3 – omega 3 -tuote, jossa myös omega 6:a, yhdistelmätuote erityisesti myös nivelvaivoista kärsiville koirille
Chia de Gracia hamppurouhe – jos öljy närästää, hamppurouhe saattaa sopia koiralle paremmin (huom! runsas kuitupitoisuus)

E-vitamiini
E-vitamiini on tehokas antioksidantti, joka suojaa soluja vapailta radikaaleilta, hapettumiselta ja vanhenemiselta. E-vitamiinia tarvitaan esim. normaaliin aineenvaihduntaan sekä vastustuskyvyn ylläpitoon. Antioksidanttien puute voi näkyä koirassa esimerkiksi kuivana ja hilseilevänä ihona sekä ihotulehduksina.
Luonnollinen E-vitamiini imeytyy synteettistä/stabiloitua paremmin. Kaikki alla mainitut valmisteet sisältävät nimenomaan luonnollista E-vitamiinia.
Hyviä E-vitamiinivalmisteita
VetCare E-vitamiini
Chia de Gracia E-vitamiini
Avital E-vitamiini
Tassujen käsittelyn harjoittelu
Olennainen osa tassujen talviterveyttä on myös tassujen pesu ja kuivaaminen, kynsien lyhyenä pitäminen, anturoidenvälikarvojen trimmaaminen sekä mahdollisesti tassujen rasvaaminen. Mikäli teillä tassujen käsittely aiheuttaa haasteita tai on koiran mielestä epämiellyttävää, kannattaa viimeistään nyt aloittaa osallistavan käsittelyn harjoittelu, jotta talven tassuhommat sujuvat kaikille osapuolille miellyttävämmällä tavalla.
Mikäli jokin asia jäi mietityttämään, ota yhteyttä.