Koiramainen

Yksilöllistä hyvinvointia koirasi tarpeisiin

Tervetuloa!

Minkä näköinen tyyppi teiltä löytyy kotoa? Nuori, enemmän innolla kuin taidolla liikkuva hurjimus? Kypsään ikään ehtinyt, hieman hidastunut ja liikuntahaluton seniori? Monta kertaa viikossa treenaava huippu-urheilija? Tai ehkäpä ihan tavallinen kotikoira?

Koirat kokoon, karvanlaatuun ja liikunnan määrään katsomatta tarvitsevat silloin tällöin kehonhuoltoa, aivan kuten me ihmisetkin. Koirahieronta on parhaimmillaan ennalta ehkäisevänä hoitona, mutta Koiramainen huoltaa koirasi myös kisa-, näyttely- ja vaelluskuntoon sekä pehmittää kiristyneet lihakset niin, että arkiliikunta on taas mielekästä ja kivutonta.

Koirahieronta

milloin koiraa hierotaan?

Hieronta on parhaimmillaan ennaltaehkäisevänä ja toiminnallisuutta ylläpitävänä hoitona. Koirasi saattaa oireilla hieronnan tarvetta muun muassa seuraavilla tavoilla.

 

Myös oireeton koira, jolla ei ole vaativia harrastuksia tai lihaskireyksille altistavia rakenteellisia, terveydellisiä tai tuki- ja liikuntaelimistön haasteita, kannattaa käyttää ammattilaisen tarkastettavana ainakin keväisin lumien sulettua ja syksyisin.

Koiramainen hyvinvointi (14)

Kuka?

Essi Tenho

Koirahieroja, Ruokintakonsultti

Olen Essi, kolmekymppinen helsinkiläinen dog mama, Koiramaisen yrittäjä, koirahieroja ja ruokintakonsultti. Perheeseeni kuuluu tällä hetkellä puolisoni lisäksi karvalapsemme Ninja, monirotuinen oman elämänsä supersankariprinsessa ja lifestylekenguru, sekä Tepes, lyhytjalkainen romanianmakkara. Töiden ohella opiskelen fysioterapeutin tutkintoa Metropoliassa.

Hieronta

koirahieroja (at), 2022 fysioterapeuttiopiskelija (AMK)

Omaehtoisuus

Kiva Käsittelijä®

Ruokinta

koiran ruokinta (EAT), 2022
Raakaruokintaohjaaja®, 2023

Vapaaehtoistyöt

Rescueyhdistys Kulkurit, 2017 -

Koiramainen hyvinvointi (32)

Arvot

Koiramaisen toiminnan lähtökohta on mahdollisimman hyvän, lajityypillisesti koiramaisen elämän mahdollistaminen kaikille koirille.

Koiralähtöisyys ja yksilöllisyys

Minulle on tärkeää, että koiran on turvallista olla käsittelyssäni. Toimin koiran reaktioita ja kommunikointia seuraten ja kunnioittaen. Noudatan toiminnassani aina pienimmän stressin periaatetta ja sovellan mielelläni omaehtoisuutta hierontatilanteessa. Kohtaan koiran ja omistajan aina yksilöinä, ja teen hieronta- ja ruokintasuunnitelmat aina yksilöllisesti.

Ammattitaito ja kokonaisvaltainen hyvinvointi

Ylläpidän ja kehitän omaa osaamistani jatkuvasti osallistumalla alan koulutuksiin, seminaareihin ja luennoille. Koira on kokonaisuus, joten Koiramainen pyrkii edistämään koiran hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Opastan mielelläni omistajaa koiran hyvinvointiin liittyvissä asioissa, kuten ennaltaehkäisevässä lihashuollossa sekä kivun tunnistamisessa. Lisäksi ylläpidän kattavasti suhteita muihin eläinalan toimijoihin, jotta voin suositella sopivaa ammattilaista muihinkin kuin lihashuoltoa ja ruokintaa koskeviin huoliin/tarpeisiin.

Lempeys ja turvallisuus

Kohtaan asiakkaani lempeydellä ja ymmärryksellä. Haluan, että sekä koira että sen omistaja tuntevat olonsa luottavaisiksi ja turvallisiksi Koiramaisen palveluja käyttäessään.

Oman osaamisen kehittäminen

Minulle on erittäin tärkeää, että ammattitaitoni pysyy ajan tasalla, joten osallistun aktiivisesti erilaisille kursseille, koulutuksiin ja luennoille.

hieronta ja fysiikka

ruokinta ja terveys

käytös ja kognitio

Tilaa Koiramaisen uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat ajankohtaisia vinkkejä koiran hyvinvoinnista sekä ensimmäisten joukossa tiedon Koiramaisen uusista palveluista ja tarjouksista.